Tällä sivulla voit tutustua Ratsastuskoulu Heleän hoitajatoimintaan ja henkilökuntaan. Muistathan, että kaikki toimitan on virtuaalista, samoin kuin esitellyt henkilöt, eikä maksuja suoriteta oikeasti, vaan vain virtuaalirahalla. Sivun yläosa esittelee tallin henkilökuntaa, mutta tämä linkki siirtää sinut suoraan hoitajatoiminnan kuvaukseen.
Aivan ensimmäisenä on esiteltävä kotipihan valpas ja vilkas vahti, 3v salukiuros Arttu, josta enemmän tietoa saat täältä.
![]() |
Nimi: Eilowy Amanda Emilia Hohkala Status: Tallin omistaja ja ratsastuksenopettaja Syntymäaika: 29.4.1983 Horoskooppi: Härkä Pituus: 161cm Paino: n. 53kg Ulkonäkö: siniset silmät, pitkät ruskeat hiukset (yleensä ponihännällä) "Minut nostettiin satulaan jo taaperoiässä, äidilläni oli oma kilpahevonen, joka silloin oli vielä nuori, puoliveritamma nimeltään Sissi. Sitä hevosta en kyllä unohda ikinä, kun minä olin tarpeeksi vanha ymmärtääkseni jotakin, se vanha konkari opetti minulle kaiken opettamisen arvoisen! Opiskelin hevosenhoitajaksi ja ratsastuksenopettajaksi, sekä kävin yrittämiskurssin. Tämä tilan perin isovanhemmiltani ja remontoin ystävieni avustuksella ratsastuskouluksi. Luonteeltani olen varsin pirteä ja iloinen. Jotkut väittävät myös eloisaksi ja vauhdikkaaksi. Kyllähän minulla on taipumusta säntäillä tuli pyrstön alla paikasta toiseen, mutta osaan minä ottaa ilon irti elämästä ja rakastan pieniä lämpöisiä ja pörröisiä asioita. Nykyisin minulla itselläni on oma kilparatsu, täysiveriorii Silven Sensation DR, jonka kanssa kilpailen kouluratsastuksessa. Saattaapa kultapoikani joskus nähdä opetushevosena edistyneiden tunneillakin. Opettajana pistän oppilaani ehdottomasti tekemään töitä edistyksensä eteen, mutta pyrin aina olemaan kannustava ja kehumaan hyviä suorituksia. En minä mikään tyranni ole, vaan ihan tavallinen ihminen. Kaikilla on toki huonojakin päiviä, mutta yritän olla antamatta niiden vaikuttaa opetukseeni." |
![]() |
Nimi: Kristian Veeti Laine Status: ratsastuksenopettaja ja luottohenkilö (Eilowy oli opiskelukaverini ja omistan tallin osittain) Syntymäaika: 7.4.1983 Horoskooppi: Oinas (kiinlaisittain sika) Pituus: 182cm Paino: n. 82kg Ulkonäkö: Miehisenkomea alfauros! (omasta mielestään) Vihreät silmät, lyhyet tummanruskeat hiukset "Kiinnostukseni hevosia kohtaan syntyi jo ollessani varsin pieni. Isosiskoni Salla harrasti ratsastusta ja pääsin aina äidin mukana tallille viemään ja hakemaan Sallan pois. Seurasin mielenkiinnolla tallielämää (aluksi kissanpennut tosin olivat hevosia kiinnostavampia) ja aloin pian tiedustella, milloin minäkin pääsisin ratsastamaan. Olin tuolloin 4-vuotias ja äitini antoi lopulta periksi ja pääsin aina silloin tällöin talutusratsastukseen tallin shetlanninponilla. Isosiskoni epäilyistä huolimatta minä opin pysymään ratsailla ja kuten voitte havaita, olen tehnyt siitä itselleni ammatin. Aikanaan siskoni harrastus lopahti, mutta minä jatkoin ja aloin kilpailla junioriluokissa. Opetusmestarinani toimi vekkuli risteytysponi Harlekiini, jonka kanssa keräsimme ensimmäiset ruusukkeeni. Aloitin hevosenhoitajaksi kouluttautumisen Ypäjällä vuonna 1999 ja valmistuin vuonna 2003 suuntauduttuani ratsuhevosten kouluttamiseen, jonka ohella opiskelin myös hevosten kengittämistä. Luonteeltani olen rento ja rehti suomalainen mies, joka ei työtä pelkää. Rakastan työtäni ja uusia ihmisiä ja minua voisi kuvata sosiaaliseksi ja avoimeksi. Olen huumorintajuinen ja nauran mielelläni. Harrastan jonkin verran hyväntahtoista piikittelyä. Elämä tulee elää pieni pilke silmäkulmassa, ettei tule tylsää. Nykyisin minulla on kaksi omaa kilpahevosta puoliveriorii Estranho Saudade Ev. ja puoliveritamma Crítico Tentador. Epun kanssa kisailemme esteitä ja Criticon kanssa koulua. Molempia lainaan aina joskus edistyneille ratsastajille tuntikäyttöön. Opettajana olen vaativa, sillä tiedän, että se on jokaisen omaksi parhaaksi. Pyrin kuitenkin olemaan kannustava ja kärsivällinen, enkä vaadi oppilailtani enempää, kuin vaadin aikanaan itseltäni. Pyrin tekemään oppimisen helpoksi ja mukavaksi kokemukseksi." |
![]() |
Nimi: Salla Linda Leinonen Status: Tallityöntekijä, hevostenhoitaja ja jokapaikanhöylä, ponikerhon vetäjä Syntymäaika: 1.10.1979 Horoskooppi: Pituus: 167cm Paino: n. 60kg Ulkonäkö: Harmaasilmäinen, lyhythiuksinen (väri vaihtuu aika tiuhaan tahtiin) ja poikamainen "Minä pääsin satulaan vasta kaksitoistavuotiaana manguttuani ja vinguttuani vuosikaudet lupaa aloittaa ratsastus. Aluksi se ei ollut ollenkaan unelmien täyttymys: ei satuponilla laukkaamista vapaasti pitkin laitumia, vaan ikäviä putoamisia ja kehän kiertoa kypärä päässä, mutta opin sitten kuitenkin kantapään kautta ja aloin toden teolla nauttia touhusta (jota aluksi jatkoin vain itsepäisyyttäni). Myöhemmin opiskelin hevosenhoitajaksi ja tutustuin Eilowyyn ja Kristianiin, joiden tallihanke alkoi kiinnostaa minua. Osallistuin tallin kunnostamiseen sen verran, kuin osasin (en minä mikään poropeukalo rakennushommissa ole!) ja pestauduin sitten tallille työntekijäksi. Voisi sanoa, että tämä kaikki tapahtui oikeasti itsepäisyyteni vuoksi, vaikka olenkin todella hevosrakas. Luonteeltani olen voimakastahtoinen ja tilanteesta riippuen hyvinkin itsepäinen ja varsin sisukas pakkaus. Perusluonteeni on kuitenkin ihan pirteä, vaikken voi sietää yltiöpositiivisia ihmisiä (realiteetti se kaikessa pitää olla). Minulla on kaksi tolppaa tukevasti maan sisällä, eikä pääni leiju pilvissä. Omia hevosia minulla ei ole ollut, eikä ole nytkään, mutta tämän tallin hevoste ovat minun hevosperheeni ja rakastan niitä kuin omiani. Opetan ponikerholle teoria-asioita ja olen opettajana kärsivällinen ja ehkä hieman hellämielinenkin. Kuka vain saa aina kysyä minulta neuvoa. En minä pure, mutta hevosten huonoa kohtelua en siedä." |
![]() |
Nimi: Jarmo Ilari Viita Status: Tallimestari ja jokapaikanhöylä, ponikerhon vetäjä Syntymäaika: 23.1.1955 Horoskooppi: Vesimies Pituus: 177cm Paino: n. 77kg Ulkonäkö: Tällainen vanhamies, harmaantuvat lyhyet hiukset, reipas askel ja siniset silmät. "Minä olen sitä ikäpolvea, että synnyin järjestään maatalon pojaksi. Meillä oli aina kaksi hevosta, parhaiten muistan Tähden ja Lennon, kaksi sellaista vähän äkäistä suomenhevosruunaa, joiden kanssa opin ajomiestaitoja. Hevosmies olen ollut koko ikäni ja olenhan minä itsekin noita hevosia muutaman omistanut, suomenhevosia kaikki tyyni. Sen kummempia kouluja en ole käynyt, kansakoulun ja keskikoulun, mutta siihen se sitten vähän jäi. Kaikki hevostaito on tullut ihan kokemuksen kautta. Luonteeltani olen tällainen vanha jäärä. Ihan leppoisa mies, jos nuoriso malttaa olla ihmisiksi, kyllä minä ilokseni juttelen ja kuuntelen mielelläni. On sitä oltu monelle itkevälle olkapäänä ja nuorille ratsastajanaluille tukena ja turvana. Nuoret ovat oikein kivaa sakkia, kun malttavat olla tekemättä tyhmyyksiä. Siltä minä niitä varjelen parhaani mukaan. Kyllä minulla ihan lämmin sydän on ja yleensä se näkyy. Sosiaaliseksi nuo haukkuvat. Tallilla minä olen tuki ja turva ja se, joka kuuntelee. Hoitelen hevosia ja pyöritän tallin asioita yhdessä Eilowyn kanssa, ostelen rehut ja pidän putiikkia pystyssä omalta osaltani ja lippua korekalla. Autan mielelläni, kunhan liian kiire ei ole tehdä muuta samaan aikaan. |
![]() |
Nimi: Leea-Sofia Saraste Status: Eläinlääkäri Syntymäaika: 27.6.1983 Horoskooppi: Rapu Pituus: 173cm Ulkonäkö: Ruskeat silmät, vaaleat, kiharat hiukset. Pisamia. Leea ei varsinaisesti ole Heleän palkkalistoilla, vaan työskentelee kylässä sijaitsevalle eläinklinikalle. Hän on erikoistunut maatalojen isompiin eläimiin, kuten hevosiin ja lehmiin, ja viettääkin suurimman osan työajastaan kiertämällä tilalta toiselle. Hän tuntee hevosemme hyvin ja tekee kaikki osto- ja myyntitarkastukset, kun aiomme hankkia tai myydä hevosen. Hän on vakiolääkärimme ja tulee aina hätiin, kun kutsumme. Leea on rauhallinen ja ystävällinen ihminen, johon eläimet tuntuvat lähes poikkeuksetta luottavan. Hän on otteissaan varma ja kiireetön ja osaa rauhoittaa myös pelästyneen lemmikin omistajan. Leea tekee aina parhaansa ja on hyvä työssään. Hän on aidosti empaattinen ja lempeä, mutta ottaa myös tilanteen haltuunsa ja osaa olla jämäkkä. Emme vaihtaisi häntä pois mistään hinnasta. |
Kuten useimmissa ratsastuskouluissa, myös Heleässä hoitajat pitävät putiikkia todella pystyssä. Hoitajat ovat niitä luottoratsastajia, jotka pitävät huolen siitä, että hevoset saavat riittävästi ansaitsemaansa rakkautta ja huomiota. He huolehtivat hoidokkiensa hyvinvoinnista, auttavat aloittelijoita satuloinnissa ja toimivat taluttajina talutustunneilla. He eivät ole palkatonta orjatyövoimaa, vaan arvostettuja ja palkittuja yhteisön jäseniä. Enemmän tietoa hoitajille löytyy hoitajien aitasta
Mitä hoitaja saa hoitamisesta?
Hoitajat saavat pisteitä hoitokertomuksistaan (1-20/kertomus), sekä osallistumisesta hoitajille järjestettyyn toimintaan (pisteet ilmoitetaan tapahtumakutsun yhteydessä). Lisäksi jokaisen hoitajan tekstejä kommentoidaan ja nämä kommentit lisätään hänen kaappiinsa.
Pisteitä voi käyttää...
1) tallin maksulliseen toimintaan osallistumiseen (tunnit, leirit, tehotunnit, kurssit).
2) ostaakseen tavaroita itselleen ja hoidokilleen Keeferistä 30% alennuksella (Tällöin hoitaja ilmoittaa vieraskirjaan käyneensä ostoksilla ja paljonko rahaa on kuluttanut. Hänen tulee varmistaa, että hänellä on riittävästi pisteitä kattaakseen kulut. Lisäämme tavarat hänen kaappiinsa varmistettuamme tilauksen. Hoitaja huolehtii itse, että muistaa käyttää alennuskoodiamme, jonka on saanut sähköpostitse).
3) vuokratakseen hoidokkinsa vain omaan käyttöönsä (150p/viikko)
4) joulukuusta 2009 alkaen hoitajat saavat suorituksistaan myös merkkejä, joista jokainen tuottaa mukavia lisäpalkintoja.
Huom! 7.3.2010 alkaen hoitajat ovat voineet osallistua myös viikottaisille teoriatunneille. Tuntien suoritustapa vaihtelee: niistä joko kirjoitetaan kertomus, vastataan kysymyksiin tai tehdään molemmat edellä mainitut. Materiaalina toimivat Eilowyn ja Kristianin kirjoittamat ja kokoamat tekstit kulloisestakin aiheesta. Teoriatuntimateriaali toimitetaan vain hoitajille.
Huom! nro 2. 10.8.2010 alkaen hoitajille on ryhdytty järjestämään kuukausittaisia hoitajahaasteita, joiden tavoite on tuoda lisää intoa ja inspiraatioita kirjoittamiseen. Haasteet voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta liittyvät aina tavalla tai toisella hoitokertomusten kirjoittamiseen. Tehtäviä suorittamalla saa hoitopisteitä, sekä muita palkintoja. Jokaisessa haasteessa palkitaan myös yksi erityisen ansioitunut hoitaja.
Pisteistään hyötyy myös hoitajien välisissä kilpailuissa, jotka ratkaistaan suhteutetulla arvonnalla. Joka kuukausi valitaan kuukauden hoitaja, joka saa ekstrapisteitä ja tavarapalkinnon. Kuukauden hoitaja ei määräydy suoraan kuun aikana kerättyjen pisteiden perusteella, mutta niillä on kuitenkin myös vaikutusta.
Kuinka hoitaminen tapahtuu?
Heleässä hoitaminen tapahtuu tarinamuotoisesti kunkin hevosen omaan hoitokirjaan (perinteinen nettivieraskirja). Hyvässä hoitotarinassa hoitaja kirjoittaa kekselisäästi, selkeällä suomenkielellä ja omalla tyylillään hoitopäivän tapahtumista: siitä mitä puuhasteli hoitohevosensa kanssa. Tarinoissa tulee huomioida hoitohevosen luonne ja se, että kaikkien kyvyt ovat rajallisia. Tallin henkilökuntaa voi vapaasti sisällyttää hoitokertomuksiin. Toivottavaa olisi, ettei isompia onnettomuuksia (kuolemia, vammautumisia) kirjoitettaisi, mutta pikkuruhjeet, venähdykset ja sen sellaiset ovat toki sallittuja.
Vaihtelua kertomuksiin saa kokeilemalla erilaista näkökulmaa tai kertojaa tai kirjoittamalla vaihteeksi vähän eri asioista, kuten osallistumisesta tallin yhteisiin töihin tai varusteiden puhdistamisesta. Säätilat vaikuttavat paljon siihen, mitä kulloinkin voi tehdä ja niiden avulla on helppo luoda myös tunnelmia. Kekseliäisyys ja huumori hyvän maun rajoissa ovat kovin tervetulleita.
Kuinka hoitajaksi pääsee?
Halutessasi ryhtyä hoitamaan Heleässä, toimi seuraavalla tavalla:
1) Katso läpi tallin opetushevoset nähdäksesi, mikä niistä on vailla hoitajaa.
2) Tutustu hoitajattomiin hevosiin, jotta tiedät, haluatko todella työskennellä jonkun niistä kanssa.
3) Valitse sopiva hoitohevonen.
4) Lähetä sähköpostia osoitteeseen Katri.Luostarinen(at)nic.fi otsikolla "Hoitajaksi Heleään". Kerro viestissäsi kuka olet (nettinimesi riittää) ja minkä Heleän hevosen hoitaminen kiinnostaisi sinua. Halutessasi voit myös kertoa itsestäsi ja virtuaalisesta ja todellisesta hevostaustastasi. Jokainen hoitaja voi halutessaan myös kirjoittaa (heti tai myöhemmin) itsestään esittelyn, jonka henkilökunta lisää tälle sivulle.
5) Odota vastausta kärsivällisesti.
6) Vastauksen saatuasi, kirjoita ensimmäinen hoitokertomuksesi hoitohevosesi hoitokirjaan. Huomaa, että jos et ole käynyt Heleässä tunneilla, et saa loikata oikopäätä satulaan, vaan sinun on ensin tutustuttava uuteen hoitohevoseesi yhden hoitokerran verran.
Mikäli hoitajan viimeinen hoitopäivämäärä on merkitty punaisella hänen edellisestä hoitokerrastaan on noin kuukausi ja hänen tulee antaa itsestään pian jokin elonmerkki, ettei tule erotetuksi (hänelle lähetetään myös sähköpostia aiheesta).
![]() |
Nimi: Jenna Status: Mattin hoitaja Tunneilla: 14 kertaa Merkkejä: 21 kpl Teoriatunneilla: 7 kertaa |
Pisteet: 632 Aloittanut hoitamisen: 27.4.2009 Hoitanut edellisen kerran: 11.8.2010 Hoitokertoja: 34kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
Hoitajan kuvaus itsestään:
"Olen 17-vuotias opiskelija. Luonteeltani sosiaalinen ja huumorintajuinen. Minut voi nähdä tekemässä mitä vain talli hommia, en siis pelkää tarttua talikkoon tai luutaan. Autan myös mielelläni pienempiä/nuorempia/kokemattomampia ratsastajia hevosen kuin hevosen kanssa. Ulkonäöltäni olen tyypillinen suomalainen, noin 160cm pitkä blondi. Hiukset tosin udeimmiten huivin alla piilossa. Saa tulla rohkeasti pyytämään apua, en pure!"
|
Nimi: Santeri "Santtu" Havuvaara Status: Hallan hoitaja Tunneilla: 2 kerran Merkkejä: 6 kpl Teoriatunneilla: 3 kertaa |
Pisteet: 109 Aloittanut hoitamisen: 1.2.2010 Hoitanut edellisen kerran: 27.7.2010 Hoitokertoja: 5 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
”Hei! Olen 17 vuotias tummanruskeat hiukset omaava pojan jäpikkä. Olen rakastanut hevosia pienestä pitäen, mutta isäni halveksui harrastustani ja siksi sain aloittaa ratsastamisen vasta 12 vuotiaana. Olen työskennellyt kaikenlaisten hevosten parissa, mutta en tunne olevani muita ylempänä. Yleensä minulla on päällä löysät risaiset farkut ja valkoinen t-paita. Kuljen usein ratsastussaappaissa, sillä rakastan niitä. Olen hieman ujo ja hiljainen vieraille, mutta kun minuun tutustuu lentää läppä hienosti. Pohjimmiltani olen rento ja huumorintajuinen 183cm pitkä nuorukainen.”
|
Nimi: Kittis Status: Tompan hoitaja Tunneilla: 9 kertaa Merkkejä: 8 kpl Teoriatunneilla: 3 kertaa |
Pisteet: 184,5 Aloittanut hoitamisen: 6.3.2010 Hoitanut edellisen kerran: 26.7.2010 Hoitokertoja: 8 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
"Hei, olen Kittis, 15-vuotias tytöntyllerö. Aloitin ratsastuksen kuusivuotiaana, kun vanhempani saivat tarpeekseen jankutuksestani. Kävin ensimmäiset vuodet ratsastuskoulun pirteillä pukkiponeilla, joilla opin sitten ratsastamaan tällä tavoin, kuin nyt ratsastan. Tallilla minut voi tunnistaa tummanruskeista, keskipitkistä hiuksista ja ruskeista silmistä. Olen pukeutunut useimmiten huppareihin ja kun en aio ratsastaa, saatan pukeutua rennosti kollareihin. Tuntemattomien seurassa olen yleensä tällainen kömpelys ja puhun hiljaisella äänellä, mutta tutustuessani paremmin olen ihan mukavaa seuraa. Auttelen mielelläni kaikenlaisissa tallihommissa, joiden jälkeen minut usein löytääkin lopen uupuneena hoitajien aitasta colaa hörppimästä."
|
Nimi: Irene Nylander Status: Vapun hoitaja Tunneilla: 0 kertaa Merkkejä: 0 kpl Teoriatunneilla: 0 kertaa |
Pisteet: 0 Aloittanut hoitamisen: 27.6.2010 Hoitanut edellisen kerran: ei hoitanut Hoitokertoja: 0 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
"Olen 16-vuotias reipas hevostyttö. Pidän kaikenlaisista hevosista, sekä haluan tutustua moniin uusiin ihmisiin. Minut tunnistaa punaisista hiuksista, mustista paksusankaisista silmälaseista, sekä iloisesta hymystä. Olen lähes aina iloisella päällä ja autan aina kaikkia apua tarvitsevia. Olen luonteeltani erittäin sosiaalinen ja humoristinen. Tykkään myös tehdä kaikenlaisia tallihommia, niin hevosten ruokintaa, karsinoiden puhdistusta sekä käytävien siivoamista. Autan myös tallilla käyviä alkeistuntilaisia hevosten hoitamisessa ja talutan heitä tarvittaessa. Tulethan tutustumaan?"
|
Nimi: Ella Status: Harlekiinin hoitaja Tunneilla: 0 kertaa Merkkejä: 1 kpl Teoriatunneilla: 0 kertaa |
Pisteet: 16 Aloittanut hoitamisen: 27.6.2010 Hoitanut edellisen kerran: 16.7.2010 Hoitokertoja: 2 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
"Olen pian 13-vuotias heppatyttö, jolle hevoset ovat koko maailma. Minut näkee tallilla usein hoitamassa ponia, ratsastamassa tai talikon varressa. Tykkään myös auttaa muita ihmisiä ja muutenkin talleilla melkeinpä asun. Minut tunnistaa parhaiten tummanruskeista keskipitkistä hiuksista ja hymystä, joka on aina huulillani. En ole mitenkään päin ujo, vaan tutustun heti kaikkiin ihmisiin ja läppä lentää jo ensimmäisillä juttu kerroilla. :)"
|
Nimi: Anette Status: Rentun hoitaja Tunneilla: 0 kertaa Merkkejä: 0 kpl Teoriatunneilla: 0 kertaa |
Pisteet: 0 Aloittanut hoitamisen: 4.7.2010 Hoitanut edellisen kerran: ei hoitanut Hoitokertoja: 0 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
Tämä hoitaja ei ole kirjoittanut kuvausta itsestään.
|
Nimi: Hipsu Status: Leidin hoitaja Tunneilla: 1 kerran Merkkejä: 4 kpl Teoriatunneilla: 2 kertaa |
Pisteet: 108 Aloittanut hoitamisen: 5.7.2010 Hoitanut edellisen kerran: 20.7.2010 Hoitokertoja: 8 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
"Olen Hipsu, 17-vuotias nuori naisen alku. Minulla on lyhyet, ruskeat hiukset ja sinivihreät silmät. Tallilla käytän vanhoja huppareita ja mustia ratsastushousuja. Luonteeltani olen hiljainen sekä rauhallinen ihminen. Minusta on mukavaa, kun pitkän koulupäivän jälkeen voi tulla tallille ja puuhata hoitsunsa kanssa sekä unohtaa hetkeksi koulu asiat. Kaikkein parasta on, kun pääsee maastoon ratsastamaan."
|
Nimi: yukitora. Status: Sakun hoitaja Tunneilla: 2 kertaa Merkkejä: 4 kpl Teoriatunneilla: 3 kertaa |
Pisteet: 263 Aloittanut hoitamisen: 8.7.2010 Hoitanut edellisen kerran: 13.8.2010 Hoitokertoja: 12 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
Olen 16-vuotias nuori tyttö, joka on ratsastanut aina kahdeksanvuotiaasta lähtien, mutta rakkaus hevosiin syttyi jo aiemmin. Minulla on mustat, kerroksittain leikatut hiukset jotka tupeeraan suureksi pehkoksi, ja niissä on raitoja, joiden väri vaihtelee aina satunnaisesti vihreästä punaiseen ja jopa siniseen. Minulla on lävistykset huulessa ja kulmassa, mutta niitä ei kannata pelästyä. Silmäni ovat harmaansiniset, mutta parhaiten minut tunnistaa mustalla rajatuista silmistä. Kun en ole ratsastustamineissa, päältäni voi löytää rock-henkisiä vaatteita ja kun teen tallilla hommia, kuljen yleensä kuluneissa, vanhoissa mustissa converse-tennareissa. Pituutta löytyy 177 senttiä. Luonteeltani olen huumorintajuinen, kaikkien kaveri-tyylinen ihminen, johon on helppo tutustua. Viihdyn kuitenkin myös yksikseni, mutten vetäydy syrjään. Auttelen mielelläni kaikenlaisissa hommissa ja olen aika kunnianhimoinen ratsastaja että hoitaja
|
Nimi: susskku Status: Harpan hoitaja Tunneilla: 0 kertaa Merkkejä: 0 kpl Teoriatunneilla: 0 kertaa |
Pisteet: 39 Aloittanut hoitamisen: 10.7.2010 Hoitanut edellisen kerran: 20.7.2010 Hoitokertoja: 3 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
"Olen oikealta nimeltäni Susanna Lillian Garner ja olen 17 vuotias luonteeltani optimistinen ja kuplivan iloinen persoona.Rakastaa shoppailua, muodonmuutos-leikkejä, juhlien järjestämistä & tietenkin ratsastusta ja hevosten parissa pörräystä. Minut kuvataan yleensä pieneksi ja keijumaiseksi ja olenkin vain 150 cm pitkä. Liikkun kevyesti paikasta toiseen ja kasvonpiirteeni ovat sirot ja hiukset ovat lyhyet, piikkiset ja mustat. ja kaikki väittävät minun omistavan myös suuret silmät ja kauniit kulmakarvat. Halutessani olen hyvin ilkeämielinen, röyhkeä ja töykeä ja kohtelee huonosti minua kiusaavia ihmisiä. En kuitenkaan suutu helposti ja suututtuani leppymiseni saattaa kestää.Usein en kuuntele toisten neuvoja vaan teen asiat omalla tavallani. Kuitenkin olen hyvin rakastettava persoona kun minuun tutustuu. Olen harrastanut ratsastusta noin 9 vuotta ja olen jo aika monet tippumisetkin nähnyt. Rakastan hevosia koko sydämmestäni tosin pieni pala on varattu poikaystävälleni Jirille."
|
Nimi: Odelie Status: Empun hoitaja Tunneilla: 0 kertaa Merkkejä: 0 kpl Teoriatunneilla: 0 kertaa |
Pisteet: 27 Aloittanut hoitamisen: 13.7.2010 Hoitanut edellisen kerran: 10.8.2010 Hoitokertoja: 2 kpl (Hoitovihko) tästä hoitajan kaappiin (pop-up) |
"Olen siis 22-vuotias, reipas ja tomera, nainenhan mie.Luonteeltani tosin myös hyvin lempeä, ymmärtäväinen ja oikeudenmukainen. Myös omanlaista huumoria ja aina ystävällinen hymy. Aktiivisesti touhuan hevosten parissa, enkä kaihda raskaampiakaan tallitöitä. Olen aina jotain auttamassa tai viettämässä rauhallista aikaa vain hevosten kanssa. Hevosen selässä olen istunut ihan pikkuisesta asti ja hevosten kanssa olen hyvin määrätietoinen ja pikkutarkka. En säpsähdä niiden seurassa mistään ja tulen toimeen hevosen kuin hevosen kanssa. Minut tunnistaa maitosuklaan värisistä korkkiruuvi kiharista hiuksistani. Ne ylettyvät ihan alaselkään asti. Myös ruskeat lempeät silmäni kohtaat varmasti. Pukeutumis tyyliltäni ehkä liian aikuismaisen asiallinen, mutta tallilla sitä saa kulkea rennoissa tallivaatteissa ja nahkasaappaissa."